ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 207

The Book of Eli

The Book of Eli on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuva toimintaelokuva. Elokuvan pääosissa näyttelevät Denzel Washington, Gary Oldman, Mila Kunis, Jennifer Beals ja Ray Stevenson. Elokuvan on ...

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat on kanadalais-unkarilais-irlantilaisena yhteistuotantona tehty historiallinen draamasarja. Tosipohjainen sarja kertoo 1400- ja 1500-lukujen taitteessa Vatikaanissa valtaa tavoittelevasta kardinaali Rodrigo Borgia ...

Brianin elämä

Brianin elämä on Monty Python -ryhmän käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1979. Elokuvassa Graham Chapman esittää Brian Cohenia, joka syntyi samaan aikaan kuin Jeesus ja jota erehdytään siksi pitämään messiaana ...

Eden (elokuva)

Eden on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen nuortenelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Ulla Heikkilä. Elokuvan pääosissa näyttelevät Aamu Milonoff, Linnea Skog, Bruno Baer sekä Amos Brotherus. Eden kertoo rippileirille osallist ...

Ekstaasi (elokuva)

Ekstaasi on Michael Tolkinin käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen independent-elokuva vuodelta 1991. Unenomaisessa tarinassa puhelinkeskusta hoitava tyttö etsii tylsälle työlleen vastapainoa irrallisista seksisuhteista, kunnes saa voimakka ...

Ennustus (elokuva)

Ennustus on Richard Donnerin ohjaama vuonna 1976 valmistunut kauhuelokuva. Elokuva on edeltäjä elokuville Kirous ja 7 tikaria. John Mooren ohjaama uudelleenfilmatisointi The Omen julkaistiin vuonna 2006.

First Reformed

First Reformed on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Schrader. Sen pääosia näyttelee Ethan Hawke, Amanda Seyfried ja Cedric Kyles. First Reformed sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 31 ...

Hyppy (elokuva)

Hyppy on vuonna 2012 valmistunut Jouko Aaltosen ohjaama dokumenttielokuva uskosta. Elokuvan englanninkielinen nimi on Leap. Elokuvan on tuottanut Illume Oy.

Intohimon iltapäivä

Intohimon iltapäivä on Philip Ridleyn ohjaama ja käsikirjoittama psykologinen draamajännityselokuva vuodelta 1995. Sen pääosissa esiintyvät Brendan Fraser, Ashley Judd ja Viggo Mortensen.

Jumalista ja ihmisistä

Jumalista ja ihmisistä on Xavier Beauvoisn ohjaama tosipohjainen uskonnollinen draamaelokuva vuodelta 2010. Ranskalaisfilmi kuvaa pienen trappistimunkkien ryhmän elämää luostarissa Algeriassa vuonna 1996 ja heidän kohtaamaansa terrorin uhkaa, jok ...

Kaksi valtakuntaa

Kaksi valtakuntaa on hengellinen fantasiaelokuva, joka kertoo kahden valtakunnan välisestä taistelusta: Vaaleinmaasta ja Harmaan valtakunnasta. Vaaleinmaa kuvastaa uskovien yhteisöä ja Harmaan valtakunta ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan.

Kardinaali (vuoden 1963 elokuva)

Kardinaali on Otto Premingerin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1963. Elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, mutta jäi ilman palkintoja. Elokuva kertoo Tom Tryonin näyttelemän Stephen Fermoylen tiestä vastavalmistuneesta papista kardinaaliksi.

Kielletty hedelmä (elokuva)

Kielletty hedelmä on suomalainen vuonna 2009 valmistunut Dome Karukosken ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama elokuva. Elokuva kertoo kahdesta vanhoillislestadiolaisesta nuoresta tytöstä Raakelista ja Mariasta, jotka lähtevät kesäksi Helsinki ...

Leikkiä Luojan laitumilla

Leikkiä Luojan laitumilla on Héctor Babencon ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1991. Amazonin viidakon lähetyssaarnaajista kertovan elokuvan päärooleissa näyttelevät Tom Berenger, John Lithgow, Daryl Hannah, Aidan Quinn, Kathy Bates ...

Manaaja (elokuva)

Manaaja on vuonna 1973 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jota pidetään yhtenä lajityypin klassikoista. Sen on ohjannut William Friedkin, ja pääosissa ovat Linda Blair, Ellen Burstyn, Max von Sydow ja Jason Miller. Elokuva perustu ...

Mestari (vuoden 2012 elokuva)

Mestari on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Thomas Anderson. Elokuvan pääosissa ovat Joaquin Phoenix, Philip Seymour Hoffman ja Amy Adams. Elokuva sai ensi-iltansa Venetsia ...

Monty Python – Elämän tarkoitus

Monty Python – Elämän tarkoitus on vuonna 1983 ensi-iltansa saanut brittiläisen Monty Python -komediaryhmän tekemä episodielokuva elämän tarkoituksesta ja ihmisen eri elämänvaiheista. Elämän tarkoitus on ryhmän viimeinen elokuva. Elokuvan on ohja ...

Piin elämä (elokuva)

Piin elämä on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen 3D-elokuva, jonka on ohjannut Ang Lee. Elokuva perustuu kanadalaisen Yann Martelin samannimiseen romaaniin vuodelta 2001. Elokuvan on käsikirjoittanut David Magee ja sen pääosissa ova ...

Pikku Buddha

Pikku Buddha on italialaisohjaaja Bernardo Bertoluccin elokuva vuodelta 1993. Tiibetiläismunkit löytävät uuden laman pienestä amerikkalaispojasta. Elokuvan toisena tasona on kuvaus nuoren Buddhan vaiheista.

The Pope Must Die

The Pope Must Die) on vuoden 1991 komediaelokuva, jossa näyttelevät Robbie Coltrane, Adrian Edmondson, Annette Crosbie, Alex Rocco sekä Peter Richardson, joka myös ohjasi elokuvan.

Postia pappi Jaakobille

1970-luvun alun Suomeen sijoitettu elokuva kertoo sokeasta papista Jaakobista ja armahdetusta elinkautisvangista, Leilasta. Kun Leila pääsee vapaaksi, hänelle tarjotaan paikkaa Jaakobin henkilökohtaisena avustajana syrjäisestä pappilasta, jonne L ...

Priest (vuoden 1994 elokuva)

Priest on Antonia Birdin 1994 ohjaama uskonnollinen draamaelokuva. Brittifilmi kertoo nuoresta roomalaiskatolisesta papista, joka ajautuu hengelliseen kriisiin homoseksuaalisuutensa takia.

Pyhän Maarian kellot

Pyhän Maarian kellot on yhdysvaltalainen Leo McCareyn ohjaama elokuva vuodelta 1945. Siinä katoliseen kirkkoon tuleva pappi ajautuu kasvatusmenetelmistä törmäyskurssille koulun johtajattaren kanssa. Yhdessä he kuitenkin yrittävät pelastaa koulun ...

La Religieuse

La Religieuse on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Guillaume Nicloux’n ohjaama ranskalais-belgialais-saksalainen draamaelokuva, jonka pääosia näyttelevät Pauline Étienne, Isabelle Huppert, Louise Bourgoin, Martina Gedeck ja Françoise Lebrun. La Rel ...

Ristin varjossa

Ristin varjossa on yhdysvaltalainen televisioelokuva, joka kuvaa Paavalin ja Pietarin elämää. Paavalia esittää Anthony Hopkins ja Pietaria Robert Foxworth. Elokuvan ohjasi Robert Day. Ristin varjossa käynnistyy noin neljä vuotta Jeesuksen kuolema ...

Sausage Party

Sausage Party on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tietokoneanimaatiolla tehty komediaelokuva, jonka ohjasi Greg Tiernan ja Conrad Vernon. Sen pääosissa ovat muun muassa Seth Rogen, Kristen Wiig, Jonah Hill, Bill Hader, Michael Cer ...

Seitsemän (elokuva)

Seitsemän on David Fincherin ohjaama psykologinen jännityselokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1995. Sen pääosia esittävät Brad Pitt ja Morgan Freeman. Seitsemän oli ehdolla parhaan leikkauksen Oscar-palkintoon vuoden 1996 gaalassa.

Silence (elokuva)

Silence on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Martin Scorsese. 1600-luvun Japaniin sijoittuva elokuva kertoo nuorista portugalilaisista jesuiitoista lähetystyössä Japanissa, jossa heit ...

Tanjuska ja 7 perkelettä

Tanjuska ja 7 perkelettä on vuonna 1993 valmistunut, Pirjo Honkasalon ohjaama ja tuottama dokumenttielokuva. Honkasalo on myös vastannut elokuvan käsikirjoituksesta, kuvaamisesta ja leikkaamisesta. Tuotanto tehtiin yhteistyössä Baabeli Ky:n ja Sv ...

Thérèse (elokuva)

Thérèse on Alain Cavaliern ohjaama ranskalainen elokuva vuodelta 1986. Se käsittelee pyhää Thérèseä, jota näyttelee Catherine Mouchet. Thérèse Martin oli karmeliittanunna, joka kuoli tuberkuloosiin 24-vuotiaana 1897. Hänet kanonisoitiin 28 vuoden ...

Il trono di fuoco

Il trono di fuoco on Jesús Francon ohjaama italialais-espanjalais-saksalainen historiallinen, osittain tositapahtumiin perustuva kauhuelokuva vuodelta 1970. "Verisen tuomarin" pääosissa ovat nimiroolissa oleva Christopher Lee sekä Maria Schell ja ...

The Unborn (vuoden 2009 elokuva)

The Unborn on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen yliluonnollinen kauhuelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut David S. Goyer. Elokuvan pääosissa ovat Odette Annable, Gary Oldman ja Cam Gigandet. The Unborn kertoo nuoresta nai ...

Bar mitsva

Bar mitsva on juutalainen juhla ja siirtymäriitti, jota vietetään, kun juutalainen poika saavuttaa 13 vuoden iän ja hän tulee uskonnollisesti täysi-ikäiseksi. Tytöille vastaava juhla järjestetään jo 12-vuotiaana ja on nimeltään bat mitsva. Seremo ...

Kaste

Kaste on alun perin raamatun kirjoituksiin ja niistä jälkikäteen tehtyjen tulkintojen mukainen kristillinen toimitus, jossa henkilö kastetaan vedellä valellen, ripotellen tai veteen upottaen ja usein samalla liitetään paikallisen kirkon tai seura ...

Konfirmaatio

Konfirmaatio on kirkollinen toimitus, jossa seurakunnan jäsenestä tulee täysvaltainen kirkon jäsen. Suomalaisessa kulttuurissa konfirmaatio on myös aikuistumisriitti. Konfirmaation juuret ovat kastetapahtumassa. Suomessa evankelis-luterilaisessa ...

Ristiäiset

Ristiäiset on nimitys, jota käytetään lapsikasteen yhteydessä vietettävästä perhejuhlasta. Nimi "ristiäiset" tulee ristinmerkistä, jonka pappi tekee kastettavan otsaan lausuessaan: "Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, e ...

Ympärileikkaus

Ympärileikkaus tarkoittaa esinahan poistamista siittimen ympäriltä. Se voidaan tehdä lääketieteellisistä, kuten tiukkuudesta johtuvista, uskonnollisista tai kulttuuriperinteisiin liittyvistä syistä. Esinahkaa poistetaan niin, että terska jää joko ...

Eeva (Raamattu)

Eeva oli Tooran ja Raamatun mukaan maailman ensimmäinen nainen; hänet Jumala loi ensimmäisen miehen, Aadamin, kylkiluusta avuksi tälle. Nimen Eeva sai, kun Aadam nimesi hänet. Eevasta tuli Kainin, Aabelin, Seetin ja muiden, nimeltä mainitsemattom ...

Naispappeus kristillisissä kirkoissa

Naispappeus kristillisissä kirkoissa tarkoittaa naisen toimimista kirkon pappina. Muun muassa katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa naisia ei vihitä papin virkaan. Nykyisin useissa protestanttisissa kirkoissa naispappeus on käytössä. Naispappeut ...

Knutbyn murha

Knutbyn murha on Ruotsissa Knutbyssä, Uppsalan kunnassa vuonna 2004 tapahtunut henkirikos. Knutbyn Filadelfia-seurakunta on vapaakirkko, joka perustettiin vuonna 1921 Ruotsin Knutbyssä. Seurakunta on ollut viime vuosikymmeninä vahvasti lahkon mai ...

Magdalena-sisaret

Magdalena-sisaret on Peter Mullanin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva vuodelta 2002. Elokuva kertoo teini-ikäisistä tytöistä, jotka lähetetään katolisten nunnien ylläpitämiin Magdalena-luostareihin.

Mountain Meadowsin verilöyly

Mountain Meadowsin verilöyly oli 7.–11. syyskuuta 1857 tapahtunut joukkomurha, jossa mormonien miliisin joukot hyökkäsivät Arkansasista Kaliforniaan matkalla ollutta siirtolaisten karavaania vastaan. Tapahtumat käynnistyivät hyökkäyksenä, josta k ...

Nunna (elokuva)

Nunna on Jacques Rivetten ohjaama ranskalainen historiallinen draamaelokuva vuodelta 1967. Se perustuu Denis Diderot’n romaaniin La Religieuse. Nunnaluostarien väkivaltaa ja seksuaalisuutta kuvaava elokuva valmistui jo kevääksi 1966, mutta joutui ...

Uskonto ja moraali

Uskonto ja moraali on joskus nähty toisistaan riippuvana ja moraalin on nähty juontuvan uskonnosta, joskus taas moraali on nähty inhimillistä alkuperää olevana ja uskonnoista riippumattomana. Uskonnollisilla uskomuksilla on usein vaikutusta ihmis ...

Hoitokokous (lestadiolaisuus)

Hoitokokous oli vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä 1970-luvulla vakiintunut käytäntö, jossa keskusteltiin ns. kristillisestä elämäntavasta ja harjoitettiin liikkeen sisäistä seurakuntakuria. Hoitokokouksia tutkinut Aini Linjakumpu on määr ...

Kuolemantuomio Raamatussa

Raamattu määrää kuolemantuomion monista asioista. Mooseksen laki määrää kuolemantuomion esimerkiksi jumalanpilkasta, vanhempiensa kiroamisesta, vanhempiaan vastaan rikkomisesta, väärästä valasta, taposta, koron kiskonnasta, väärästä todistuksesta ...

Uskonnollinen väkivalta

Uskonnollisella väkivallalla viittaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen, jonka kohteena tai motiivina on uskonto. Tähän lukeutuu muun muassa uskonnollisiin instituutioihin, henkilöihin tai esineisiin kohdistuva väkivalta sekä väkivalta, jonka motiivi ...

Miekkalähetys

Miekkalähetys on lähetystyön muoto, jossa sotaretkillä voittajat pakottavat voitettuja määrättyyn uskonnollisuuteen. Järjestäytyneet uskonnot ovat olleet usein näiden toteuttajina. Miekkalähetys oli tyypillinen kristinuskon lähetystyön muoto kesk ...

Väkivalta ja pyhä

Väkivalta ja Pyhä on alun pitäen vuonna 1972 ranskaksi julkaistu ranskalaisen teoreettisen antropologin René Girardin teos, jossa Girard esittää kulttuurisen järjestyksen syntyä ja funktiota sekä primitiivisiä yhteiskuntia ja ihmisyhteisöjä yleen ...

Diana, Walesin prinsessa

Walesin prinsessa Diana oli Britannian kruununperijän Walesin prinssi Charlesin ensimmäinen puoliso ja tämän lasten prinssi Williamin ja prinssi Harryn äiti. Diana syntyi Spencerin aatelissukuun. Hän oli Althorpin varakreivi John Spencerin ja äit ...

Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →